MaxTech Hullut polkaisevat Hullun Polkasun

MaxTech Hullut polkaisevat Hullun Polkasun 14.7. – 17.7. (GPS-liveseuranta). Haasteen ottivat vastaan Antti-Pekka ja Jukka. Tämä blogi kertoo näiden kahden hullun seikkailusta Äkäslompolosta Altaan ja Jäämerelle uimaan Sampon kanssa.

Polkasun aikana järjestämme myös kisoja, joista voit voittaa MaxTech juomapullon. Kisoista tiedotamme facebook sivuillamme.


Antti-Pekka:

Sain ajatuksen Hullun Polkasuun osallistumisesta tavattuani Sampon Oulussa BNI-tapahtumassa. Lisäksi saimme tälle kesälle toteutettua yhteistyönä Jounin Kaupan kauppa-auton reaaliaikaisen seurannan meidän ajopäiväkirja-tuotteella.

Olen pitkään ollut innokas harrastetason pyöräilijä ja pitempiä yli 100km lenkkejä kesässä on kertynyt yleensä muutama. Tavoitteena oli maastollisesti ja rasituksen kannalta lisätä hieman haastetta, joten sekin oli yksi tekijä miksi mukaan halusin. Ja tunnetusti Oulun korkeudellahan noita korkeuseroja eikä jylhiä maisemia juuri näy.

Trek Madone 5.2Matkaan lähden vanhalla 2008 vuosimallin Trek Madone 5.2 maantiepyörällä, joka on palvellut minua uskollisesti nyt noin 4 vuotta (käytettynä hankittu). Uskon ja toivon kaluston kestävän sekä miehen painon että maaston koettelemukset hyvin. Toisaalta aina luotettava pyöräkauppani Special Bike tulee apuun, mikäli tarve vaatii.

Jukka:

En juurikaan tarvinut houkuttelua reissuun lähdön suhteen, kun kyse on pyöräilystä olen lähes aina menossa mukana. Noin pohjoisessa en ole aikaisemmin pyöräillyt, joten tästä tulee mielenkiintoinen uusi kokemus. Ouluun suurimpana erona mäet ja se, että katse tulee todennäköisesti olemaan enemmän maisemissa, kuin tiessä. Reissuun siis maisemista nauttimaan ja pientä ylimääräistä haastetta tottakai kalustovalinnasta. Matkan lopuksi on varmasti virkistävää pulahtaa jäämereen (kerran aiemmin Jäämeressä pulikoineena ainakin lämpötila on tuttu).

SinkulaMatkaan lähden itse kasaamallani yksivaihteisella. Teräspyörä ei juuri keveydellä koreile (pari Antin pyörää painanee yhteensä saman verran), mutta ajomukavuutta löytyy senkin edestä. Ylämäet tulevat olemaan hyvin mielenkiintoisia, mistä syystä lopulta päädyinkin vaihtamaan perinteisen 46/16 välityksen 46/18 välitykseen. Ainakin Oulun tasamaastossa kulki jo liiankin kevyesti. (Jos äskeinen lause ei avautunut, niin vaihdoin siis takarattaan isompaan, joka keventää polkemista, eli mäet nousee helpommin. Ensimmäinen numero on eturattaan hammasten lukumäärä).

Muilta osin mukaan lähtee tankolaukkuun iso järkkäri ja riittävästi evästä. Omaa seurantaa varten Garmin Edge 800, josta saadaan myös MaxTech:n kisoja varten tarkkoja lukemia, sekä MaxTech ERP liveseuranta puhelimeen.


MaxTech juomapullo

MaxTech juomapullo

MaxTech Hullut

MaxTech Hullut

Pakkaus-Tetris

Pakkaus-Tetris