Kulunvalvontajärjestelmät ovat tehokkaita ja käteviä ratkaisuja toimitiloissa tai rajatuilla alueilla liikkuvien ihmisten seurantaan. Seurantaratkaisuja on ollut monenlaisia aikojen saatossa kevyistä ratkaisuista hyvin tarkkoihin järjestelmiin.

Kulunvalvontaa voidaan suorittaa esimerkiksi tuttujen valvontakameroiden ja vartijoiden avulla. Sen tarkoituksena on taata yksityisalueiden ja -omaisuuden turvallisuus, sillä luvaton liikkuminen, murrot ja ilkivalta ovat yhteiskunnan jokapäiväinen riesa.

Digitaaliset kulunvalvontajärjestelmät vapauttavat resursseja, kun ovista läpikulkemisen valvontaan ei tarvita työvoimaa, mutta kulusta saadaan silti automaattisesti lokikirja. Niihin voidaan ohjelmoida henkilökohtaiset kulkuoikeudet, jolloin vain rajatulla henkilöstöllä on lupa kulkea alueen sisällä. Tämä lisää turvaa, kun alueella ei liikuta pelkillä perinteisillä metalliavaimilla. Sen vuoksi yritykset ovat siirtyneet kasvavissa määrin esimerkiksi kulkukorttien ja muiden tunnisteiden käyttöön tiloissaan.

Rakennusalan kulunvalvonta

Maxtechin kulunvalvontajärjestelmä hoitaa lakisääteisen kulunvalvonnan lisäksi muun muassa työajanseurannan ja Valttikortti-tietojen yhdistämisen sulavasti osaksi järjestelmää.

Tutustu tarkemmin Maxtechin rakennusalan kulunvalvontaan >>

Kulunvalvonta rakennusalalla

Ehdottomasti yleisintä kulunvalvonta on rakennusalalla.

Maxtechin rakennusalan kulunvalvontajärjestelmä tarjoaa helpon ja luotettavan ratkaisun työmaiden reaaliaikaiseen kulunseurantaan. Se mahdollistaa esimerkiksi kaikkien työntekijöiden tietojen kirjaamisen ja niiden lähettämisen suoraan verottajalle. Työmailla liikkuvista henkilöistä voidaan myös tulostaa raportteja ja järjestelmän installointiin sisältyy henkilöstön perehdytys. Muita ominaisuuksia ovat muun muassa:

  • Valttikortti-yhteensopivuus
  • Aliurakoitsijoiden tietojen importtaus Excel-muodossa
  • Data siirto muihin ulkoisiin järjestelmiin (esim. taloushallintosovellukset)
  • Mobiiliyhteensopivuus (pilvipalvelu)

Kiinteistön kulunvalvonta

Kiinteistön kulunvalvontajärjestelmät luokitellaan yleisesti kolmeen kategoriaan: avaimet, määrätyt kulkuoikeudet sekä ajantasaiset järjestelmät.

Avaimet ovat perinteinen ja edullinen, mutta anonyymi ratkaisu, joka perustuu puhtaasti luottamukseen. Avaimien joutuminen vääriin käsiin kuitenkin sisältää aina omat riskinsä. Avaimet ovat myös yllättävän helppo hukata.

Ennalta määrättyjä kulkuoikeuksia voidaan lisätä digitaalisiin avaimiin, kulkukortteihin ja koodilukkoihin. Tämä on hyvä ratkaisu ympäristöissä, joissa tiettyjä alueita halutaan rajata tiukemmin, mutta kulusta ei välttämättä kirjata tarkkaa lokia.

Ajantasaiset kulunvalvontajärjestelmät voidaan toteuttaa käyttäjäkohtaisilla avaimilla, sormenjälkitunnisteilla ja muilla digitaalisilla avainmuodoilla, jotka seuraavat kulkua reaaliajassa, kirjaten läpikulut automaattisesti lokitietoihin. Henkilökohtaisiin tunnisteisiin voidaan myös rajata kulkuoikeudet tarkemmin. Tällaiset järjestelmät toimivat esimerkiksi pilvipalvelimella, josta kulunvalvonnan dataa ja oikeuksia on helppo kontrolloida lennosta.

Kulunvalvontajärjestelmät ovat yhteensopivia myös työnhallintaan liittyvien ratkaisujen kanssa, joita ovat muun muassa työajanseuranta, ajopäiväkirjat, palkanlaskenta.

Maxtechin kulunvalvontajärjestelmän hinta perustuu siihen kirjattavan henkilöstön määrään. Katso hinnasto tästä.