Maxtechin virkistyspäivä 2.6.2017

Maxtechin väki kerääntyi viettämän virkistyspäivää 2.6. reippailun merkeissä seikkailupuisto Huikiaan. Huikia on Oulun Raksilassa sijaitsevaan puistoon rakennettu, seitsemästä erilaisesta radasta koostuva köysiseikkalu. Haastetta riittää joka makuun sillä vaikeimmat radat ulottuvat 12 metrin korkeuteen. Markus oli käynyt puolisalaa treenaamassa etukäteen, mutta muille kokemus oli uusi. Alkukoulutuksen ja harjoitusradan jälkeen ratoja kierrettiin vapaamuotoisesti oman kiinnostuksen ja uskalluksen mukaan. Vajaan kolmen tunnin aikana osa porukasta kiersi kaikki radat ja hurjimmat vielä joitakin ratoja toiseen kertaan. Kokemus oli antoisa ja fyysisesti haastava. Myös henkistä kanttia koeteltiin ainakin korkeimmissa paikoissa.

Reippailun jälkeen siirryttiin ravintola Tubaan, jossa tankattiin hampurilaibuffetissa ja kehitettiin yrityksen toimintaa rakentavilla keskusteluilla sekä parannettiin maailmaa yleisesti. Huhujen mukaan osa porukasta havaittiin vielä myöhemmin Oulun yössä.