Väsynyt mutta onnellinen

Lähtö Aakenuspirtiltä kohti Äkäslompoloa

Hiihtourakka alkoi perjantaina 24.3.2017 noin klo 7:30 Aakenuspirtiltä. Olimme ajaneet Aakenuspirtin parkkipaikalle, jonne jätimme auton ja auton sisään jätimme myös tarvikkeita (minulla esim. perinteisen sukset). Lähdimme suuntaamaan kohti Äkäslompoloa. ähdin itse hiihtämään aluksi luisteluhiihtoa. Aki oli meistä ainoa, joka lähti alusta alkaen hiihtämään perinteisellä tyylillä. Akin nollakelisukset eivät toimineet oikeastaan kunnolla koko päivänä, ilmeisesti koska lämpötila pysyi pakkasella. Ensimmäiset 12 km sujuivat kuitenkin kaikilta kohtuullisen helposti ja aurinko paistoi. Vauhti ei ollut mitään päätä huimaavaa – keskinopeus oli jossain n. 10 km/h tuntumassa. Keli oli hieno – joskaan ei mitenkään erityisen liukas tai kevyt. Aurinko kuitenkin paistoi ja antoi koko päivälle voimia painaa eteenpäin.

Luisteluhiihtoa, taukoa ja kramppeja

Ensimmäinen pysähdyspaikka oli Pyhäjärven eteläpään kämpällä, jossa pidimme vartin tauon. Tähän asti olimme hiihtäneet neljän hengen porukassa lähes samaa tahtia. Siitä lähdimme seuraavalle etapille, jonka pituus oli noin 20 km. Jussi ja Kari pitivät tässä vaiheessa minua reilusti kovempaa vauhtia ja saapuivat seuraavaan taukopaikkaan, Kesängin Keitaalle noin 20 minuuttia minua aiemmin. Söin Keitaalla palan juustokakkua ja join kaakaon. Tässä vaiheessa voin jälkiviisaana todeta, että vaikka tankkasinkin taukojen välillä energiasmoothieita ja -geelejä, niin suolaisempaa ja ns. normaalimpaa ruokaa olisi kannattanut tankata reilusti enemmän. Lähdimme Jussin ja Karin kanssa yhtä aikaa tauolta – eli minä pidin lyhyen tauon ja pari kilometriä matkan jatkamisen jälkeen Jussin ja Karin selät karkasivat jälleen maisemasta. Törmäsin heihin vielä uudestaan seuraavalla taukopaikalla – Tammituvalla, jonne saavuin reilusti heidän jälkeensä. He lähtivätkin jatkamaan matkaa heti saavuttuani. Minulla oli hetkeä aiemmin, noin 43 km kohdalla, alkanut oikea reiden etunen kramppaamaan siten, että olin päättänyt sen seurauksena vetää kaikki mahdolliset pätkät tasatyöntöä. Ylämäet kuitenkin pääasiassa luistelin. Paistoin Tammituvalla puolitoista makkaraa ja tankkasin jälleen hiilareita ja pidin tässä kohden 45 minuutin reilumman tauon. Laittaessani suksia jalkaan oikea mono ei meinannut oikein kiinnittyä siteeseen ja sen seurauksena jouduin olemaan pitkään kumarassa ja vatsalihakset alkoivat kramppaamaan todella kivuliaasti. Oli pakko irroittaa pikaisesti toinenkin suksi ja palata istumaan Tammituvan tuolille. Onneksi vatsalihaskramppi jäi ainutkertaiseksi kokemukseksi eikä se enää palannut loppureissun aikana.

Vaihto perinteiseen

Tässä vaiheessa olin hiihtänyt noin 45 kilometriä. Tammituvalta on Aakenuspirtille noin 16 kilometriä ja sain motivoitua itseni jatkamaan sillä, että tiesin, että saan vaihtaa pirtillä hiihtotyyliä vapaasta perinteiseen. Hiihdin melko hissukseen lähinnä pitkää loivaa ylämäkeä sisältäneen 16 km osuuden ja pääsin vaihtamaan perinteiseen hiihtotyyliin. Pidin Aakenuspirtillä jälleen pitkän, noin 45 minuutin tauon. Jussi ja Kari olivat jo painaneet ajat sitten Aakenuspirtiltä kohti Leviä – sillä alkuperäinen suunnitelmamme oli hiihtää valoisan aikana vielä Aakenuspirtiltä Leville ja takaisin. Aki oli tässä vaiheessa minua ehkä noin 15 kilometriä perässä – Akin suksi ei vain yksinkertaisesti toiminut tuossa kelissä. Perinteinen hiihto lähti sujumaan hienosti ja matka taittui – matkanopeus ei kuitenkaan ole samaa mitä se luistelussa oli, mutta pertsa on minulle huomattavasti rennompi laji. Törmäsimme Jussin ja Karin kanssa kun minä olin hiihtänyt noin 75 kilometriä ja Jussi ja Kari noin 90 kilometriä. He olivat tulossa Leviltä kohti Aakenuspirttiä, kun minä puolestani olin menossa vasta kohti Leviä. Olin jo aiemmin ilmoittanut muulle seurueelle, että aion hiihtää Leville ja mahdollisesti jatkaa siitä kiertäen Levin itäkautta ympäri. Minulla olikin repussa otsalamppu mahdollista pimeähiihtoa varten. Jussi ja Kari saavuttivat valoisan aikaan (ennen puolta kahdeksaa ainakin) Aakenuspirtin toisamiseen ja samalla ylittivät 100 km vrk-rajan. Aki oli joutunut jättämään hiihdon 60 kilometriin – hän oli saapunut pirtille tuntia aiemmin. Minä olin tässä vaiheessa hiihtänyt noin 80 kilometriä ja urakkaa oli vielä jäljellä. Kun muu seurue lähti ajamaan kohti Leviä – sovimme puhelimitse tapaavamme South Pointissa, josta saisin autokyydin Levijärven ympäristön laduille, jossa voisin suorittaa urakan loppuun. Tapasimme South Pointissa ja sain autossa vaihdettua toppatakin ja muutenkin lämmiteltyä – lämpötila oli tippunut päivästä useammalla asteella.

Viimeinen rutistus

Loppumatka kertyi hiihtäen pääasiassa jäällä – toki ajetuilla laduilla – ja muuten tasaisessa maastossa. Hiihdin otsalampun valaistuksessa jäljelle jääneet 15 kilometriä ja pyysin muuta seuruetta soittamaan minulle tasaisin väliajoin väliaikatietoja matkasta. Saavutin itselleni asettamani 100 km rajan noin klo 22:15. Vaikka välillä tuntui, että kroppa vastustaa pitkää ja rankkaa fyysistä suoritusta, niin viimeisten 15 kilometrin osalla pahin vastustajani löytyi pään sisältä. Tavoitteen saavuttaminen oli enemmän henkisestä kuin fyysisestä sitkeydestä kiinni. Onneksi olin psyykannut itseäni tulevaan rankkaan koitokseen reilusti, enkä antanut itselleni mahdollisuutta luovuttaa.

Live-seurannan tekniikka

Käytimme hiihtoreitin Live-seurantaan normaalia älypuhelinta, johon oli kytkettynä iso (liiankin iso, 20 000 mAh) power bank. Teknisesti kaikki toimi mainiosti – ehkäpä siitäkin syystä, että reitin tallennukseen käytettiin Maxtech ERP mobiili ajopäiväkirja -sovellusta. Tauot ja muut lyhyet pysähdykset poissuljettiin nauhoituksesta laittamalla reitin tallennus taukojen ajaksi pauselle.

Tulosveikkauksen voittajat

Ai niin, meillähän oli myös kilpailu, jossa veikattiin vuorokauden aikana hiihtämääni matkaa. Tulos oli siis 100,6 km. Tässä kolme lähimmäksi veikannutta:

  • 1. 100.0 km Essi Aspi
  • 1. 100.0 km Toni Suutari
  • 3. 98.0 km Tero Paananen

Onnittelut voittajille! Toimitamme palkinnot pikapuolin.

 

Hiihtokilpailu

Live-seuranta


Mikä juttu tämä on?

Nyt sinulla on hieno mahdollisuus osallistua hiihtokilpailuun! Kyseessä on hiihtoaiheinen kilpailu, jossa voit arvata tai veikata paljonko Markus vuorokauden aikana hiihtää.

Maxtechin yrittäjä, Markus Ebeling, lähtee perjantaina 24.3.2017 hiihtämään Pohjoiseen ja pyrkii tekemään oman henkilökohtaisen vuorokauden aikana hiihdetyn matkan ennätyksen. Aiempi ennätys syntyi vuonna 2016 ja se on 63 km.

Markus ei ole mikään erityisen kova hiihtäjä – tällä kaudella pohjia on hiihdetty n. 150 km. Mukaan hiihtoreissulle lähtee kolme kaveria ja tarkoitus on hiihdellä isommalla porukalla niin pitkälle kuin rahkeet riittävät.

Palkinnot

Lähimmäksi oikeaa tulosta arvanneelle palkinnoksi Maxtech Ajopäiväkirja+ sisältäen Maxtechin ajoneuvopaikantimen (omaksi) sekä veloitukseton vuoden käyttöoikeus. Ajopäiväkirja+ -tuotteen avulla voit matkan päättyessä kirjata ajoluokan ja matkan tarkoituksen kätevästi matkapuhelinsovelluksellamme.

Toiseksi ja kolmanneksi lähimmäksi arvanneelle lähetämme pullollisen nestemäistä Vauhti Oy:n Wax Technologies -suksivoidetta, jolla Markuskin päätyi voitelemaan suksensa. Ei sillä, että meillä mitään tekemistä tuon voitelufirman kanssa olisi, mutta onpahan jännän lähelle osunut nimi tuo Wax Technologies kun alkaa oikein miettimään 🙂

Osallistu

Kilpailuun voi osallistua 24.3.2017 klo 12:00 asti. Yksi henkilö voi osallistua veikkaukseen vain yhdellä tuloksella ja viimeisin henkilön veikkaama tulos lasketaan kilpailuun mukaan. Max Technologies Oy:n henkilöstö tai hiihtoseurueen jäsenet eivät voi osallistua kilpailuun. Voittajien nimet julkaistaan Maxtechin verkkosivuilla ja voittajille ilmoitetaan myös henkilökohtaisesti. Hiihdon live-seuranta tulee Maxtechin verkkosivuille.

 


Täydellistä leimauspäätettä metsästämässä (Trustech 2016)

29.11.2016 Nizza, Ranska
Markus Ebeling

Markus

Markus ja ajatukset lentää

Lähdimme tiistaiaamuna 29.11.2016 yhdessä vientipäällikkö Timo Paakkolanvaaran kanssa metsästämään täydellistä leimauspäätettä Ranskan Cannesiin, jossa järjestetään Trustech 2016 -messut.

 

 

Timo testaamassa ensimmäistä potentiaalista leimauspäätettä

Timo testaamassa ensimmäistä potentiaalista leimauspäätettä Nizzan lentokentän rautatieasemalla

Maxtechilla on tällä hetkellä tarjolla kiinteästi asennettavat NFC-leimauspäätteet: Kellokortti LITE (2g/3g/wifi) sekä Inoptics (2g) sekä lisäksi pian on saatavilla Kellokortti PRO 2 (3g/wifi/ethernet) (tulossa myyntiin joulukuun aikana). Näiden päätelaitteiden rinnalle lähdettiin kartoittamaan vaihtoehtoja. Kirjoitan reissusta blogia ja kerron kuulumiset paikan päältä.

 

 

 

 

 

 

 

 

30.11.2016 Cannes (junassa), Ranska
Markus Ebeling

Käsien lämmittelyä Nizzan rautatieasemalla

Käsien lämmittelyä Nizzan rautatieasemalla

Keskiviikkopäivä alkoi aamulla käsien lämmittelyllä Nizzan rautatieasemalla. Lämpötila oli ainakin paikallisten mittapuiden mukaan melko alhainen, hieman alle 10 c. Onneksi päivän aikana lämpötila nousi noin 12 asteeseen ja aurinko paistoi.

 

 

 

 

 

 

 

Who is your daddy? I'm your father.

Who is your daddy? I’m your father.

Tavoitteemme oli löytää messuilta täydellinen leimauspääte asiakkaidemme käyttöön. Kriteerit olivat NFC (leimaus /antenni etupuolella), Android-käyttöjärjestelmä, 3G-yhteys, 5″-9″ kosketusnäyttö, seinäasennettavuus, uskottava ulkoasu, optiona Ethernet, sekä edullinen hinta. Tällaisia laitteita ei kappaletta montaa messuilta löytynyt, mutta joitain vaihtoehtoja kuitenkin tarttui haaviin. Osasta laitteista puuttui edullinen hinta, osasta puuttui seinäasennettavuus, osasta uskottavuus. Edes messukeskuksen pihalta löytynyt valomiekka ei auttanut heti löytämään täydellistä päätelaitetta..

 

 

 

 

Famoco / Nico Passaro

Famoco / Nico Passaro ja Maxtech / Markus Ebeling

Myöhemmin iltapäivästä tapasimme
yhteistyökumppanimme Famocon Nico Passaron, jonka kanssa juttua riitti tunnin ajan. Kerroimme myös Famocolle tarpeistamme löytää isolla näytöllä oleva laite, ja Nico lupasi viedä viestiä eteenpäin.

 

 

 

 

 

Cannesin messualueen parkkipaikat

Cannesin messualueen parkkipaikat

 

Kävimme Timon kanssa haukkaamassa välillä myös happea ja totesimme, että Cannesin messukeskuksen parkkipaikka näyttää hieman eriltä mitä Helsingin messukeskuksen parkkipaikka..

 

 

Syksyinen MP-reissu Jäämerelle

Kaikki alkoi olla pikkuhiljaa pakattuna syksyistä moottoripyöräreissua varten. Ajatus oli suunnata Akin kanssa pyörät kohti Jäämerta. Lähtö Oulusta tapahtui torstaina 29.9.2016 n. klo 17, jolloin nykäisimme ensimmäisen etapin Levin seudulle. Reittisuunnittelu oli jätetty kohtalaisen avoimeksi, mutta toisen matkapäivän (perjantai) aikana pyrimme ajamaan läpi Kautokeino – Alta välisen vanhan postitien.

Tulin loppukesästä hommanneeksi 2015 vuoden KTM 690:n, joten matkanteon olisi pitänyt olla paria astetta luotettavampaa kuin tuolla 2008 mallilla (joka toistaiseksi vielä on omistuksessani). Ja niinhän se luotettavampaa onneksi olikin.. Lue lisää

MaxTech Cup – Jalkapalloturnaus Limingassa

Olimme mukana sponsorin roolissa Limingan Pallokarhujen poikien 06 ja 07 järjestämässä jalkapalloturnauksessa 3. – 4.9.2016. Ennen viikonloppua ennusteet eivät sään suhteen olleet kovin hyvät, mutta koko viikonlopuksi meille sattui jopa kesäiset kelit.

Maxtech PallotutkaMeillä oli kentän laidalla teltta, jossa järjestimme pallotutkan innokkaimmille potkijoille, lapsille ja aikuisille. Viikonlopun huipputulos oli valmentajien toimesta yli 100km/h, mutta myös pienet potkijat laukoivat huimia nopeuksia. Poikien parhaan tuloksen ollessa n. 80km/h ja tyttöjen hieman alle 50km/h. Kelien suosiessa oli tutkalle osallistujia välillä jopa jonoksi asti. Taisipa jotkut potkia jopa useamman tunnin peräkkäin. Yhteensä viikonlopun ajalta laskuriimme leimattiin 743 pallotutkakäyntiä.

Maxtech ArvontaJärjestimme teltalla myös arvonnan, jossa palkintona oli jalkapalloaiheisia Soccero-lautapelejä. Arpaonnea kokeiltiin viikonlopun aikana 230 kertaa. Lautapelejä jaoimme myös turnaukseen osallistuneille pelaajille MaxTech-reilupelaaja palkintoina.

Kaiken kaikkiaan jalkapalloturnaus oli onnistunut ja siellä viihtyivät niin pienet jalkapalloammattilaisen alut huoltajineen ja valmentajineen kuin itse järjestäjät. Myös meidän tuotannon ja tuotekehityksen porukka myynnin lisäksi sai mukavaa vaihtelua normaaliin työnkuvaansa. MaxTech kiittää Limingan Pallokarhuja että saimme olla turnauksessa mukana!

IMG_20160904_153819768IMG_20160904_153858732DSC_0006_2

Päivä 3: Hullut polkaisi Hullun Polkasun

MaxTech Hullut polkaisevat Hullun Polkasun 14.7. – 17.7. (GPS-liveseuranta). Haasteen ottivat vastaan Antti-Pekka ja Jukka. Tämä blogi kertoo näiden kahden hullun seikkailusta Äkäslompolosta Altaan ja Jäämerelle uimaan Sampon kanssa.

Viimeisen päivän etappi Kautokeino – Alta, n. 125 km.

Lue lisää

Päivä 2: Hullut polkaisee Hullun Polkasun

MaxTech Hullut polkaisevat Hullun Polkasun 14.7. – 17.7. (GPS-liveseuranta). Haasteen ottivat vastaan Antti-Pekka ja Jukka. Tämä blogi kertoo näiden kahden hullun seikkailusta Äkäslompolosta Altaan ja Jäämerelle uimaan Sampon kanssa.

Päivän etappi Hetta – Kautokeino, n. 80km.

Toinen päivä oli melkein lepopäivä, kun matkaa kertyi vain reilu 80 km, mutta päivään mahtui silti kaikenlaista. Päivän aikana ajettiin ensimmäiselle taukopaikalle 25 km, jonka jälkeen loput matkasta suoraan Kautokeinoon. Matkalle mahtui tällä kertaa myös välinerikkoakin. Illalla saatiin vielä nauttia hyvästä seurasta hieman pilaan menneellä illallisella.

Lue lisää

Päivä 1: Hullut polkaisee Hullun Polkasun

MaxTech Hullut polkaisevat Hullun Polkasun 14.7. – 17.7. (GPS-liveseuranta). Haasteen ottivat vastaan Antti-Pekka ja Jukka. Tämä blogi kertoo näiden kahden hullun seikkailusta Äkäslompolosta Altaan ja Jäämerelle uimaan Sampon kanssa.

Ensimmäinen päivä on takana ja matkalle mahtui monta hullua nousua ja laskua sekä hienoja maisemia ja paljon mielenkiintoisia ihmisiä.

Sampo & APLätkän treenikausi alkanutTaukopaikka

Ensimmäinen päivä oli mitaltaan n. 140 km. Päivä alkoi aamujumpalla Jounin kaupalla, jonka jälkeen lähdettiin pitkässä hitaasti valuvassa letkassa Sampon vetämänä ajamaan kohti Hettaa. Hieman yli puolenvälin jälkeen sai välillä hypätä pois satulasta ja nauttia herkullisesta lohikeitosta.

Lue lisää

MaxTech Hullut polkaisevat Hullun Polkasun

MaxTech Hullut polkaisevat Hullun Polkasun 14.7. – 17.7. (GPS-liveseuranta). Haasteen ottivat vastaan Antti-Pekka ja Jukka. Tämä blogi kertoo näiden kahden hullun seikkailusta Äkäslompolosta Altaan ja Jäämerelle uimaan Sampon kanssa.

Polkasun aikana järjestämme myös kisoja, joista voit voittaa MaxTech juomapullon. Kisoista tiedotamme facebook sivuillamme.


Antti-Pekka:

Sain ajatuksen Hullun Polkasuun osallistumisesta tavattuani Sampon Oulussa BNI-tapahtumassa. Lisäksi saimme tälle kesälle toteutettua yhteistyönä Jounin Kaupan kauppa-auton reaaliaikaisen seurannan meidän ajopäiväkirja-tuotteella.

Olen pitkään ollut innokas harrastetason pyöräilijä ja pitempiä yli 100km lenkkejä kesässä on kertynyt yleensä muutama. Tavoitteena oli maastollisesti ja rasituksen kannalta lisätä hieman haastetta, joten sekin oli yksi tekijä miksi mukaan halusin. Ja tunnetusti Oulun korkeudellahan noita korkeuseroja eikä jylhiä maisemia juuri näy.

Trek Madone 5.2Matkaan lähden vanhalla 2008 vuosimallin Trek Madone 5.2 maantiepyörällä, joka on palvellut minua uskollisesti nyt noin 4 vuotta (käytettynä hankittu). Uskon ja toivon kaluston kestävän sekä miehen painon että maaston koettelemukset hyvin. Toisaalta aina luotettava pyöräkauppani Special Bike tulee apuun, mikäli tarve vaatii.

Jukka:

En juurikaan tarvinut houkuttelua reissuun lähdön suhteen, kun kyse on pyöräilystä olen lähes aina menossa mukana. Noin pohjoisessa en ole aikaisemmin pyöräillyt, joten tästä tulee mielenkiintoinen uusi kokemus. Ouluun suurimpana erona mäet ja se, että katse tulee todennäköisesti olemaan enemmän maisemissa, kuin tiessä. Reissuun siis maisemista nauttimaan ja pientä ylimääräistä haastetta tottakai kalustovalinnasta. Matkan lopuksi on varmasti virkistävää pulahtaa jäämereen (kerran aiemmin Jäämeressä pulikoineena ainakin lämpötila on tuttu).

SinkulaMatkaan lähden itse kasaamallani yksivaihteisella. Teräspyörä ei juuri keveydellä koreile (pari Antin pyörää painanee yhteensä saman verran), mutta ajomukavuutta löytyy senkin edestä. Ylämäet tulevat olemaan hyvin mielenkiintoisia, mistä syystä lopulta päädyinkin vaihtamaan perinteisen 46/16 välityksen 46/18 välitykseen. Ainakin Oulun tasamaastossa kulki jo liiankin kevyesti. (Jos äskeinen lause ei avautunut, niin vaihdoin siis takarattaan isompaan, joka keventää polkemista, eli mäet nousee helpommin. Ensimmäinen numero on eturattaan hammasten lukumäärä).

Muilta osin mukaan lähtee tankolaukkuun iso järkkäri ja riittävästi evästä. Omaa seurantaa varten Garmin Edge 800, josta saadaan myös MaxTech:n kisoja varten tarkkoja lukemia, sekä MaxTech ERP liveseuranta puhelimeen.


MaxTech juomapullo

MaxTech juomapullo

MaxTech Hullut

MaxTech Hullut

Pakkaus-Tetris

Pakkaus-Tetris

Moottoripyörällä Oulusta Kroatiaan

(ja toivottavasti myös takaisin)…

Kolme kaverusta Oulusta, päättivät lähteä moottoripyörillä Oulusta Kroatiaan toukokuun 2016 lopussa. Yksi kavereista on Max Technologies Oy:n yrittäjä Markus Ebeling, joka kirjoittaa matkakokemuksista blogia MaxTechin sivuille.

Voit seurata oheiselta kartalta kaverusten matkan sujumista  ja lukea kirjoituksia, joita Markus pyrkii iltaisin täydentämään. Lue siis alapuolelta mitä tapahtuukaan matkalla kun haasteet alkoivat jo autotallissa. Matkanteko alkoi lauantaina 28.5.2016 @ 14:00 ja päättyi tiistaina 21.6. @ 17:40 Lue lisää